Kaksi tunnetta: menee joko ok, tai ahdistaa. Nyt ahdistaa. Se ei ole minkään yksittäisen asian johdosta, vaan usean asian summa. Energia on vähissä. Väsyttää. Tuntuu että ympärillä on asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, ja vaatimuksia joihin ei pysty vastaamaan. Ehkäpä pohjimmaisena on epävarmuus tulevaisuudesta töiden suhteen. Tilanne on täysin absurdi ulkopuolella tarkasteltuna. Summataanpas: nautin arvostusta työstä jota teen. Olen ylisuoriutunut, minulla on hyvät henkilösuhteet joka suuntaan. Käsissäni on narut, joista pystyn tarvittaessa vetelemään. Palkka on hyvä, ja käytännössä saan tehdä minulle helppoja asioita. Mutta kun pitäisi olla enemmän. Pohjimmaisena kaivertaa ajatus siitä, että olen kuitenkin vain palkkatyöläinen. Minun pitäisi kuulua ylimpään johtoon, minun pitäisi saada eksakti, kaunistelematon tieto kaikista firman asioista, minun pitäisi päästä vaikuttamaan. Nyt saan kaiken suodatettuna, ja "selkäni takana" analysoidaan motiivejani, johtamistapaa jolla minua pitäisi johtaa, mistä asioista minun on tarpeen tietää, jne. Jos ilmoittaisin lähteväni, kukaan ei tajuaisi miksi. Se tulisi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pelkään että leimautuisin epästabiiliksi persoonaksi, josta ei voi lukea mitä on tapahtumassa. Entä jos tilanne onkin näin? Pystyn parissa päivässä vajoamaan omien ajatusteni kanssa sellaiseen suohon, että tekee mieli jättää kaikki siihen paikkaan. Miksi janoan tietoa, valtaa ja vastuuta? Se on järjenvastaista. Varsinkin kun osittain olen sitä mieltä, että minun kapasiteettini riittää hiukan yli sen mitä nyt teen, mutta en kuulu ylimpään johtoon. Siellä istuu henkilöitä, joilla on kyky nähdä olennainen - minä näen mekanismeja. Tämä vie minulta yöunia, herään aamuneljältä ja ajatukset pyörivät. Palaan taas siihen ajatukseen, että menetin työntekokykyni jo kauan aikaa sitten. Jännä juttu, että saan tuloksia aikaan. Pystyn luomaan organisaation, joka toimii tehokkaasti, kunhan minun ei itse tarvitse olla "etulinjassa". Silloin kuitenkin väistämättä jään myös taustapeluriksi, ja taustapelurit jäävät varjoon. Minä en edelleenkään pysty tekemään ymmärrettävää, jäsennettyä dokumenttia - pystyin siihen vuosia sitten, kun olin tehokkuuteni huipulla. Ehkä kyse on siitä, että en tiedä miten nostaisin omat saavutukseni jalustalle - muut osaavat sen paremmin, ja pystyvät saamaan mustan näyttämään valkoiselta. Joskus kirjoittaminen helpottaa, nyt kun olen laittanut nämä alas, minulla on tunne, että asiat ovat edelleen sekaisin. Pääni on täynnä erilaisia ajatusten kulmia, mutta askelmerkit puuttuvat. Silloin en saa mitään aikaiseksi. Aloitan jotain, haen kahvia, palaan takaisin, aloitan uudelleen, haen kahvia, jään juttelemaan. Olen tehoton. Vihaan tehottomuutta. Yksityisyrittäjänä pystyisin olemaan vapaa.