Johtavassa asemassa on se hyvä puoli, että varsinaiset työtehtävät, ns. oikeat työt voi delegoida. Varjopuolena on vastuu. Steve Jobs muistaakseni määritteli omille johtajilleen johtajuuden vastuun seuraavasti (ulkomuistista, mutta ajatus selvinnee): "Toimitusjohtaja huomaa, että hänen huoneensa on aamulla roskainen, ja hän selvittää siivoojalta, miksi sitä ei ole siivottu. Siivoja toteaa, että ilmeisesti lukot on vaihdettu, koska hänen avaimellaan ei enää päässyt sisälle. Tämä on ok. Siivoojalla on lupa olla (teko)syitä sille, miksi hän ei ole tietyistä vastuistaan huolehtimaan. Jossain kohdassa matkalla organisaatiohierarkiassa ylöspäin näistä syistä tulee merkityksettömiä. Jos olet johtaja, ja sinun vastuullasi on toimitusjohtajan huoneen siivous, sinua mitataan vain siitä, onko huone siisti vai ei. Syillä ei ole merkitystä" Niin kärjistettyä kuin tuo onkin, maailma on juuri tällainen, ja johtaminen on monesti sylkykuppina olemista, umpimähkään liikkumista, vaiston varassa suunnistamista ja ennakointia. Niin ja valvontaa. Jatkuvasti pitää pollata perään, ja motivoida motivoitumattomia ihmisiä. Pystyn vain tuohon. En ole pariin-kolmeen vuoteen pystynyt kirjoittamaan muuta kuin powerpoint-muotoista proosaa. Esimerkiksi tutkielman teko olisi nykyään mahdotonta. En pysty jäsentämään ajatuksiani. Turhaudun muutaman rivin jälkeen. Mieleni tekee tehdä jotain muuta. Syytän tästä sairauttani, jolle en tiedä nimeä. Toistaiseksi olen lunastanut lupaukset, joita olen antanut. Olen tehnyt huikean tasonnoston edustamani organisaation tehokkuudessa, tinkimättä kuitenkaan työntekijöiden hyvinvoinnista. Kaikki tämä noudattamalla noita periaatteita - jos epäonnistut, ei ole syitä, toisaalta syiden esiin tuominen ei ole niin tärkeää kuin niiden mittareiden vaaliminen, joilla työtäsi mitataan. Olen tähtipelaaja. Siksi onkin hämmentävää, kuinka huonosti selviydyn tilanteista, joissa minun pitää selittää lunastamaton lupaus. Välttelen näitä tilanteita. minun on vaikea tarttua puhelimeen. Myös kotona kaikki asiat lykkääntyvät pikkuhiljaa, ja kykyni tehdä ns. normaaleja kodin töitä heikkenee. Onneksi meillä vallitsee yhteisymmärrys siitä, että tarvitsemme kodinhoitajan - me käymme molemmat töissä, joten meillä on varaa viikkosiivoukseen. Jos minulta vietäisiin johtaminen, olisin työkyvytön. Tämä on täysin absurdi tilanne - tilanne jossa pystyn huolehtimaan kokonaisuuksista, mutta en pysty kirjoittamaan pöytäkirjaa kokouksesta. Kaiken tämän päälle liityin juuri avainhenkilöohjelmaan - minusta halutaan pitää kiinni, olen tulevaisuuden toivomme, jopa toimitusjohtajan roolia on väläytelty. En syty tälle, koska en voisi olla nakkisuojassa. Haluan huolehtia kokonaisuuksista niin, että on omissa käsissäni kenelle delegoin ja mitä, mutta toisaalta on vielä joku jolal on vielä suurempi vastuu - jotta voin luovia pois epämiellyttävistä tilanteista. Ehkä johtajat ovatkin pääosin sairaita?